Suomi on täynnä sisäilmaongelmaisia kouluja, virastotaloja, sairaaloita jne. Syyt ongelmien suureen määrään ovat moninaiset, mutta liittyvät lähes aina rakentamiseen, kiinteistöjen ylläpitoon tai käyttöön. Koska sekä Iitissä että Päijät-Hämeen hyvinvointialueellakin on menossa merkittäviä uudisrakennus- ja perusparannushankkeita, on hyvä muistuttaa mieleen perusperiaatteita hyvän sisäilman laadun hallinnasta.

Ensinnäkin mitä eroa on sisäilmalla ja sisäilmastolla? Sisäilman laatu pitää sisällään tekijöitä kuten ilmassa olevat hiukkasmaiset, kaasumaiset ja biologiset epäpuhtaudet, jotka eivät kuulu ilman luonnolliseen tilaan. Sisäilmasto pitää sisällään myös lämpö-, ääni- ja valaistusolosuhteet sisätiloissa.

Sisäilma on hyvää, kun ilmassa ei ole mitattavia epäpuhtauksia (tai pitoisuudet ovat alle hyväksyttyjen raja-arvojen) eikä tiloissa ole havaittavia hajuja. Sisäilmaan yhteydessä olevissa tiloissa tai rakenteissa ei tule ole ilman laatua heikentäviä vaurioita tai epäpuhtauslähteitä.

Hiukkasmaisia epäpuhtauksia on eri kokoisia pölystä (yli 80 mikrometriä) pienhiukkasiin (alle 2,5 mikrometriä). Molemmista on haittaa ihmisen terveydelle, vaikkakin vaikutukset ovatkin erilaisia. Pöly, joka on myös silmin havaittavaa, lähinnä ärsyttää hengitysteissä ja voi myös olla allergisoivaa riippuen pölyhiukkasten tai kuitujen lähteestä. Pienhiukkaset, joita ei ihminen pysty näkemään, kulkeutuvat hengitysilman mukana keuhkojen perukoille asti poistumatta sieltä koskaan. Kaikkein pienimmät hiukkaset tunkeutuvat keuhkorakkuloiden läpi verenkiertoon ja sen välityksellä kaikkialle elimistöön. Pienhiukkasia on löydetty mm. ihmisen aivoista.

Pelkästään pienen kokonsa vuoksi pienhiukkaset ovat ihmiselle haitallisia aiheuttaen muun muassa hengitystie-, sydän- ja verisuonisairauksia. Lisäksi niillä voi olla myös muita terveysvaikutuksia riippuen päästölähteestä. Tyypillisiä pienhiukkaslähteitä ovat muun muassa puun ja muun orgaanisen materiaalin polttaminen, autojen pakokaasupäästöt (erityisesti diesel) sekä teollisuuden ja rakentamisen päästöt. Suomessa keväällä kaduilla oleva hiekoitushiekka aiheuttaa ongelmia jauhautuessaan autojen pyörien alla. Osa ulkoilmassa olevista pienhiukkasista kulkeutuu Suomeen kaukokulkeumana muualta Euroopasta.

Kaasumaisia epäpuhtauksia voi olla ulko- ja sisäilmassa tuhansia erilaisia riippuen kohteen sijainnista, rakennusmateriaaleista, siivouskemikaaleista ja käyttäjien toiminnasta. Osa kaasumaisista epäpuhtauksista aiheuttaa hajua, mutta hajun voimakkuudella ei ole suoraa yhteyttä terveysvaikutuksiin. Monet ihmiselle haitalliset kaasut ovat hajuttomia. Kaasumaiset epäpuhtaudet voivat myös aiheuttaa kemiallisia reaktioita huoneilmassa muuttuen vieläkin haitallisemmiksi. Siksi esimerkiksi erittäin reaktiivisen otsonin lisääminen huoneilmaan on ongelmista, vaikka otsooni ei itsessään olekaan haitallista pieninä pitoisuuksina. Huomionarvoista on myös se, että homekasvusto tilassa voi aiheuttaa myös kaasumaisia epäpuhtauksia itiöiden lisäksi.

Biologisia epäpuhtauksia sisäilmassa ovat muun muassa bakteerit, virukset, home- ja hiivasienet ja alkueläimet. Myös siitepölyä voi kulkeutua sisäilmaan avoimen ikkunan kautta. Haittavaikutukset ovat moninaisia riippuen epäpuhtaudesta ja sen määrästä sisäilmassa.

Sisäilman hallinnassa tärkeää on: 1) asettaa oikeat tavoitteet ennen rakennushankkeeseen ryhtymistä, 2) hallita rakenteiden ja materiaalien kosteutta rakentamisen aikana, 3) käyttää vähäpäästöisiä rakennusmateriaaleja, ja 4) pitää huolta rakennuksen ylläpidosta ja siivouksesta käytön aikana ja reagoida kosteusvahinkoihin välittömästi (24 h sisällä vesivahingosta), sekä 5) suodattaa ulkoilma ennen sisäänottoa ja hallita sisätiloissa olevia päästölähteitä esimerkiksi kohdepoistoilla.

”Sisäilmastoluokitus 2018” on Sisäilmayhdistyksen laatima ohjeistus, joka antaa sisäilmalle tavoite- ja suunnitteluarvot. Sitä käytetään rakennus- ja taloteknisen suunnittelun ja urakoinnin sekä rakennustarviketeollisuuden apuna, kun tavoitteena on rakentaa entistä terveellisempiä ja viihtyisämpiä rakennuksia.

Toinen tärkeä ohjeistus on ”Ympäristöministeriön asetus rakennusten kosteusteknisestä toimivuudesta”, joka edellyttää esimerkiksi rakennushankkeen ja työmaan kosteudenhallintaselvityksen laatimista. On suositeltavaa, että rakennushankkeeseen ryhtyvä ottaa käyttöön hankkeensa kosteudenhallintaan Kuivaketju10-toimintamallin. Sillä vähennetään kosteusvaurioiden riskiä rakennuksen koko elinkaaren ajan. Kosteusriskien hallinta perustuu ketjuun, jossa riskit torjutaan rakennusprosessin kaikissa vaiheissa ja torjunnan onnistuminen todennetaan luotettavalla tavalla.

Kuivaketju 10 mukaan kymmenen merkittävintä kosteusvaurioriskiä ovat:

1. Rakennuksen ulkopuolelta tuleva vesi vaurioittaa perustuksia ja lattiarakenteita.
2. Sadevesi pääsee tunkeutumaan ulkoseinärakenteen sisälle.
3. Vesikatteen läpäisevä vesi tunkeutuu aluskatteen vuotokohdista yläpohjaan.
4. Kosteutta siirtyy ilmansulkukerroksen vuotokohdista ulkoseinä- ja yläpohjarakenteisiin.
5. Väärin mitoitettu ja säädetty ilmanvaihto ei poista ylimääräistä kosteutta, vaan pakottaa sen siirtymään rakenteisiin.
6. Vesiputkien rikkoutumiset aiheuttavat kiinteistöön laajoja vesivahinkoja.
7. Huonosti toteutetussa märkätilassa kosteus vaurioittaa ympärillä olevat rakenteet.
8. Kosteiden betonirakenteiden päällystäminen aiheuttaa päällystemateriaalin turmeltumisen.
9. Materiaalien ja rakenteiden kastuminen vaurioittaa rakennuksen.
10. Huonolla ylläpidolla rakennus rapistuu hitaasti, mutta varmasti.

Sisäilman laadun ja kosteuden hallinta on koko rakennuksen elinkaaren mittainen prosessi ja kiinteistön omistajan tulee kantaa vastuunsa sen hallinnasta. Kuntien ja hyvinvointialueiden osalta valtuustot ovat omalta osaltaan velvollisia huolehtimaan, että kunta ja hyvinvointialue kiinnittävät sisäilmaasioihin riittävästi huomiota. Kysehän on ennen muuta käyttäjien terveydestä mutta myös rakennusinvestoinnin onnistumisesta ja kiinteistön arvon säilymisestä.