Juttu on julkaistu ensin Etelä-Suomen Sanomien lukijalta palstalla 12.3.2025 otsikolla ”Lasten vastuuttaminen ikääntyvistä vanhemmistaan ei ole järkevää.”
Kun seuraa poliittista keskustelua, syntyy helposti ajatus siitä, että suurin ongelma Suomessa ovat eläkeläiset. Tosiasiassa eläkeikäinen väestö on yhteiskuntamme tärkeä voimavara ja jopa edellytys yhteiskunnan toiminnalle.
Työelämästä poistunut väestö mahdollistaa yrityksille täysipainoisen toiminnan pitämällä huolta työntekijöiden lomalla olevista tai sairaista lapsista. Siinä sivussa he omaishoitavat läheisiään ja auttavat naapureitaan. Iltaisin he rientävät vapaaehtoistyöhön erilaisiin järjestöihin esimerkiksi jakamaan ruoka-apua sitä tarvitseville tai valmentamaan nuorten pelijoukkuetta.
Eläkeläiset ovat siis yhteiskuntamme hoivaverkoston tukipilari. Osa heistä osallistuu edelleen työelämään. He kuluttavat palveluita, tuottavat kulttuuria, mökkeilevät, matkustavat, ja maksavat veroja. Eläkeiästä on tullut aktiivinen elämänvaihe, jolloin meillä on aikaa uusille asioille työuran jälkeen.
Eliniän odote on kasvanut, ja siksi ajatus yhdestä vanhuusiästä on aikansa elänyt ja puhummekin nyt kolmannesta, neljännestä ja viidennestä iästä. Kolmas ikä heti työiän jälkeen on ihmisen parasta aikaa, koska meillä on mahdollisuus valita itse, miten haluamme aikamme käyttää.
Sehän tarkoittaisi työikäisen väestön työpanoksen käyttämistä erittäin tehottomasti hoivatyöhön.
Neljännessä iässä tarvitsemme jo enemmän hyvinvointipalveluja ja vasta viidennessä iässä elämämme viimeisinä vuosina tarvitsemme kattavampia hoiva- ja hoitopalveluita. Tutkimusten mukaan viidennen iän kesto ei ole juurikaan pidentynyt yhteiskunnassamme, vaikka eläkeiän kesto onkin. Suurin lisäys on tapahtunut juuri kolmannen aktiivisen iän kestossa.
Ajatus siitä, että työssäkäyvät lapset ottaisivat vastuun ikääntyvistä vanhemmistaan, ei yleensä ole se, mitä vanheneva väestö itse haluaa, eikä se ole yhteiskuntamme kannalta järkevä. Sehän tarkoittaisi työikäisen väestön työpanoksen käyttämistä erittäin tehottomasti hoivatyöhön samalla, kun monilla aloilla on pian taas työvoimapula.
Yhteiskunnan sote-palvelujen supistuessa avautuu lisää mahdollisuuksia yksityisille kodinhoito-, hoiva- ja hoitopalveluille, jotka myydään suoraan kuluttajille, ei hyvinvointialueille. Tässä kotitalousvähennys toimisi mainiona kannustimena, mutta valitettavasti sen määrä on viime vuosina kutistunut.
Toki hyvinvointialueemme pitää huolehtia siitä, että jokainen ihminen saa peruspalvelut omassa kotikunnassansa, kun niitä tarvitaan. Näistä esimerkkinä ovat vanhusneuvola ja ympärivuorokautisen hoivan yksiköt. Huolehdimmehan siitä, että lähiomainen voi vierailla vaikkapa päivittäin hoitolaitoksessa, niin halutessaan.
Uskon vahvasti, että mikäli Päijät-Häme onnistuu luomaan hyvän verkoston niin julkisia peruspalveluja kuin yksityisiä hyvinvointipalveluja, saamme houkuteltua lisää aktiivisia eläkeläisiä asukkaiksi seudullamme vapaana oleviin omistus- ja vuokra-asuntoihin sekä toivottavasti pian alueellamme yleistyviin yhteisöllisen asumisen ratkaisuihin.
Lisäksi aktiiviset eläkeläiset tarjoavat merkittävän kasvupotentiaalin päijäthämäläisille yrittäjille ja yrittäjiksi aikoville.