Muistatteko vielä vuonna 2015 ensi-iltansa saanutta elokuvaa Harjoittelija (The Intern), missä Anne Hathaway esittää Julesia, muotiverkkokaupan perustajaa ja Robert de Niro eläkkeelle jäänyttä 70-vuotiasta Beniä, puhelinluetteloyhtiön pomoa, joka kaipaa sisältöä elämäänsä ja saa eläkeläisharjoittelijan paikan yrityksessä. Mitä tapahtuu, kun herrasmiesmäisesti käyttäytyvä, täynnä elämän viisautta oleva eläkeläinen saapuu yritykseen, missä kaikki työntekijät voisivat olla hänen lapsenlapsiaan? No, alun epäluulojen jälkeen eläkeläisharjoittelijasta tulee yrityksen tärkeä voimavara niin liiketoiminnan kehittämisessä kuin myös yrityksen työntekijöiden yksityiselämän ongelmien ratkaisemisessa.
Itse ihastuin tähän ajatukseen niin paljon, että heti elokuvan nähtyäni laadin “työpaikka avoinna eläkeläisharjoittelijalle” ilmoituksen. No, yhtään hakemusta ei tietenkään tullut, koska eihän kukaan ottanut asiaa tosissaan, vaikka minä olin. Kymmenen vuotta sitten ei ollut kovin muodikasta osallistua työelämään eläkkeelle jäämisen jälkeen, eikä se ole kovin yleistä tänäkään päivänä. Suomalaisista 70–74-vuotiaista vain vajaa 10 % osallistuu edelleen työelämään.
Toisin on Japanissa. Uudenjutun artikkelissa “70 on uusi 70. Ikääntyminen ei muuta vain Suomen taloutta, vaan koko kulttuuria.”, tietokirjailija Teppo Turkki kertoo, että Japanissa vanhenevan väestön hyvinvointiin on päätetty panostaa aivan erilaisilla asioilla kuin mitä Suomessa. Sen sijaan että keskitytään vain vanhusväestön terveydenhuoltoon, Japanissa tarjotaan vanhenevalle väestölle töitä joustavasti sillä seurauksella, että kolmannes japanilaisista 70–74-vuotiaista käy edelleen töissä vapaaehtoisesti.
On tosiasia, että jos yli 50-vuotias jää työttömäksi Suomessa, on uuden työpaikan saaminen edelleen kuin lottovoitto, vaikka todellisuudessa hän tuottaisi yritykselle enemmän lisäarvoa ja pidempään kuin nuorempi työntekijä. Erityisen kummallista tämä on yhteiskunnassa, missä työvoimasta on ollut jatkuvasti pulaa ja tulee taas pian olemaan pienen notkahduksen jälkeen.
Nuorten suomalaisten mielestä ihanteellinen työpaikan vaihtamisväli on 3–5 vuotta. Ikäryhmässä 45–55 vuotta suositaan selvästi pidempää vaihtamisväliä 6-9 vuotta (Playlab tutkimus 2018). Väitän, että yli 50-vuotias lähtökohtaisesti etsii työpaikkaa eläkeikään asti eli puhutaan ainakin 10–15 vuodesta. Eli kun suomalaisessa yrityksessä palkataan työntekijää, suositaan mieluummin henkilöä, joka tarvitsee enemmän perehdytystä ja työskentelee todennäköisesti lyhyemmän aikaa ennen kuin vaihtaa taas työpaikkaa. Jotenkin tätä on vaikea ymmärtää.
Nyt siellä mietitään, että eikö kuitenkin olisi tärkeää tukea nuoria työuransa alussa. Tietenkin, ja tässä se hienous juuri olisikin, jos työpaikoilla olisi sopiva sekoitus eri ikäisiä ihmisiä. Nuorimmat vielä opettelevat sekä ammatillisia että työelämän taitoja. Valtaosa työvoimasta tekee tuottavaa työtä mahdollisimman monta vuotta, mutta vanhimmilla työntekijöillä tulisi olla myös roolia toimia nuorimpien mentorina. Yleensä vanhemmalla henkilöillä on laajaa alan ammattiosaamista ja sen lisäksi iän mukanaan tuomaa viisautta ja sosiaalisia taitoja toimia työelämässä. Toki, nuorilla on innokkuutta ja uusia, tuoreita ideoita siitä miten asiat voitaisiin tehdä toisin. Menestyvässä yrityksessä tarvitaan molempia.
Tosiasia on myös se, että suomalaiset ikääntyvät ja nuoremmalla sukupolvella on mahdoton työ ylläpitää vanhenevaa väestöä, ellei työelämää saada muutettua. Nyt suomalaisessa politiikassa lähdetään sitä, että jokaisen tulee jaksaa työelämässä pidempään. Eläkeikälaskurin mukaan vuonna 2007 syntyneen henkilön alin eläkeikä on 68 vuotta ja 11 kuukautta, ja ratkaisuksi ikäpyramidin aiheuttamiin haasteisiin haetaan alimman eläkeiän nostamista edelleen. Tämä on pelottavaa, koska eivät kaikki ihmiset jaksa työelämässä niin pitkään.
Voisiko ratkaisu olla Teppo Turkin esittelemä Japanin malli, missä veronkevennyksillä kannustettaisiin eläkeiän ylittäneitä henkilöitä tekemään lyhennettyä työaikaa joustavasti. Työnantajallekin tästä olisi etua, koska tällä työvoimalla saisi paikattua esimerkiksi työpiikkejä ja lomia. Työntekijä saisi lisätuloa eläkkeeseen ja mikä tärkeintä, vaihtelua elämäänsä.
Samantyyppisestä ajatuksesta puhuu myös kiinalaisen Alibaban perustaja Jack Ma. Hänen mukaansa ihmisen työura koostuu useammasta vaiheesta. Työuran alkuvaiheessa on ihmiselle tärkeää, että hänellä on hyvä mentori. Eli tärkeintä ei ole missä työskentelet, vaan ”ketä pomoa seuraat”. Yli 30-vuotiaana sinun tulee tehdä työtä itsellesi, eli löytää se asia missä olet itse hyvä. Yli 40-vuotiaana teet sitten sitä missä olet hyvä. Kun lähestyt työurasi loppua, tee työtä nuorten hyväksi, sillä he voivat todennäköisesti tehdä työn paremmin kuin sinä. Eikö tähän tarvittaisi juuri eläkeikää lähestyviä työntekijöitä ja eläkeläisharjoittelijoita, jotka siirtävät työelämän hiljaista tietoa nuoremmalle sukupolvelle.